Olen valmistunut vuonna 2015 koulutetuksi hierojaksi ja urheiluhierojaksi Porvoon Hierojakoulusta. Tutkintoni puolesta olen Valviran rekisterin mukainen laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö.
Hierontaan olen tutustunut oman vahvan ja monipuolisen urheilutaustani kautta. Olen harrastanut monipuolisesti eri kestävyysurheilulajeja, kuten esimerkiksi juoksua, suunnistusta, hiihtoa ja soutua. Urheiluharrastukseni on kestänyt läpi elämän ja jatkuu edelleen aktiivisena. Olen sitoutunut palvelemaan jokaista asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Laadimme yhdessä hoitosuunnitelman, joka perustuu asiakkaan kuulemiseen ja tutkimiseen. Näin jokaisen asiakkaan omat tarpeet ja toiveet tulevat toteutetuksi.
Käytännön hierontatyylini on muotoutunut vahvasti lihaksia muokkaavaksi perustyöksi ja käytän tarvittaessa myös vahvoja hierontaotteita, tietysti asiakkaan toiveita ja tarpeita kuunnellen.
Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi asiakkaakseni!